sunnuntai 26. toukokuuta 2019

Pidetään asuinympäristömme siistinä ja ehjänä yhdessä

Hyvää alkukesää kaikille. Haluamme asukasyhdistyksenä muistuttaa meitä kaikkia asuinympäristömme viihtyisyyteen vaikuttavista tekijöistä. Alueellamme on ollut talven jäljiltä aika paljon Uuden Vuoden juhlinnan jättämiä roskia ja koirien jätöksiä pientareilla. Alueemme sekakeräyspisteet ovat koirien kakkapisteita ja sinne voi mainiosti jättää lemmikin jätökset lenkkien yhteydessä. Olemme saaneet useita yhteydenottoa jäteastioiden päällä ja uimarannan rakennusten sekä suojeltuihin puihin kiipeilystä. Lisäksi rannan uudessa kuivakäymälässä on käyty levittelemässä kuivikkeita. Joudumme lukitsemaan wc:n jos sen ei anneta olla rauhassa. Karilan mäen autiotalossa on kuultu riehumista. Se on paikkana vaarallinen lapsille ja nuorille. Kiipeilyasioilla ovat olleet alueen yläasteikäiset pojat. Osassa tilanteissa olemme heidät jututtaneet ja muistuttaneet yhteisestä vastuustamme asuinympäristön huolehtimisessa. Valitettavasti kaupungin omistamalla kierrätyspisteellä on jo tullut isohkoja vahinkoja kylttien repimisestä ja astioiden rikkomisesta. On hyvä muistaa että molok jäteastian uusiminen maksaa useita tuhansia ja vahingonkorvausvelvollisuus koskee kaikkia. Astioiden ulkopuolelle jätetyt roskat kiinnostavat lintuja ja ilmeisesti myös nuoria asukkaitamme. Jätämmehän siis roskat asianmukaisesti niihin kuuluviin jäteastioihin. Haluamme kannustaa koko kylä kasvattaa periaatteeseen ja vanhempien sekä meidän kaikkien aikuisten vastuuseen opastaa nuoriamme ja kaikkia asukkaitamme pitämään huolta yhteisestä omaisuudesta. Niiden eteen on käytetty paljon aikaa ja rahaa sekä kaupunki on satsannut rannan kunnostamiseen. Pidetään yhdessä huolta ihanasta Orijärven asuinalueestamme!

Orijärven asukasyhdistyksen hallitus

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti