torstai 1. joulukuuta 2016

Rahankeräys

Orijärven asukasyhdistys ry:n kotaprojekti

Orijärven asukasyhdistys on päättänyt rakentaa kodan Orijärven uimarannan läheisyyteen.   Kota tulee toimimaan asukastoiminnan keskuksena ja asukkaiden käytössä.  Rakennuksella ja toiminnalla ei tavoitella voittoa. Suunnitelmissa on toteuttaa kotaan liittyvät pohjatyöt talkootyönä ja itse kota hankitaan valmiiksi pystytettynä.

Kodan rahoittamiseksi on järjestetty rahankeräys, joka jatkuu 31.12.2016 saakka. Rahankeräys on tällä hetkellä tuottanut 715€. Lämmin kiitos kaikille kotaprojektia tukeneille!

Kerätty summa on paljon pienempi kuin asettamamme tavoitteemme. Asukasyhdistyksen hallituksen jäsenet ovat eri rahankeräysmuodoilla saaneet kasaan 8000€.  Asukasyhdistyksen vuosikokouksessa 30.11. päätimme kuitenkin käynnistää kodan rakentamisprojektin. Joudumme sopeuttamaan hankintaamme niin, että pienennämme hankittavan kodan kokoa. Käynnistämme vuoden vaihteen jälkeen rakennusluvan hakuprosessin ja tavoitteena on tehdä kodan perustamistyöt keväällä 2017. Perustusvaiheessa tarvitsemme talkooväkeä ja tiedotamme siitä myöhemmin. Otamme edelleen vastaan ilmoittautumisia rakennusprojektin valvojaksi tai asemapiirrosten tekijäksi.

Vapaaehtoiseen rahankeräykseen voit osallistua 31.1.22016 saakka

Orijärven asukasyhdistys ry
FI92 5271 0420 3539 98
Vapaavalintainen lahjoitussumma
Viitteeksi kotalahjoitus


Rahankerääjä: Orijärven asukasyhdistys ry
Lupanumero: 5740/2/2016
Luvan myöntäjä: Itä-Suomen poliisilaitos
Luvan myöntämispäivämäärä: 1.2.2016
Keräyksen toimeenpanoaika ja – alue: 1.2.2016–31.12.2016, Mikkelin kaupunki
Kerättävien varojen käyttötarkoitus: Asukastoiminnan keskukseksi rakennettavan kodan rakentamis- ja ylläpitokustannusten kattaminen
Kerättyjen varojen käyttö: 1.2.2016–31.5.2017




Rauhaisaa Joulun odotusta toivottaen,
Orijärven asukasyhdistys
Kari  Saukkonen, pj                
050 441 855

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti